Vanhan kyläkaupan uusi elämä

Lahtelan päärakennus on rakennettu tiettävästi 1920-luvulla, tarkkaa vuosilukua ei ole tiedossa. Se on rakennettu kyläkaupaksi ja ollut toiminnassa 1980-luvulle saakka. Vuonna 2011 rakastuimme hylättyyn taloon, jonka ikkunat olivat rikki ja sisällä lenteli pääskysiä. Piha oli valtava voikukkapelto.
Mittavan remonttiurakan jälkeen 100-vuotiaasta kaupparakennuksesta tuli perheellemme ympärivuotinen maaseutuasunto. Nyt Lahtela ilahduttaa myös vierailijoita kesäkahvilan, tapahtumien ja majoituksen merkeissä.
Lahtela on kyläläisille yhä Osula
Parhaina vuosina Melalahden kylällä oli kolmekin kauppaa, joista Lahtela oli osuusliike. Kyläläiset tuntevatkin talon edelleen nimellä Osula.
Osula toimitti asiakkaille varsin monipuolisesti kaikkea päivittäisistä ruokatarpeista renkaisiin ja rakennustarvikkeisiin. Myös polttoaineen myyntipiste löytyi pihapiiristä.
Lahtelan päärakennus on vuosikymmenten saatossa muuttunut moneen kertaan. Esimerkiksi kulkuovia on vaihdettu talon sivulta toiselle ja huonejärjestystäkin muutettu. Ehkä siksi talosta ei löytynyt yhtään siistiä hirsiseinää, jonka olisi voinut jättää esille.


Remonttiurakan suuruus yllätti
Lahtelan remontin ensimmäinen etappi oli päärakennuksen kengitys, jossa vaihdettiin koko talosta kolme alinta hirsikerrosta. Vanha painunut rossilattia purettiin maata myöten ja tehtiin samalla tekniikalla uusiksi. Seinät purettiin hirteen asti ulkoa ja sisältä.
Hirsirunko osoittautui terveeksi ja katto oli uusittu noin 10 vuotta aiemmin. Kaikki muu meni uusiksi. Remontin yhteydessä talovanhus sai myös nykyajan mukavuudet, kuten sähkön, veden ja viemärin.
Taloa on remontoitu työ- ja perhe-elämän ohessa pikku hiljaa, eikä se ole vieläkään täysin valmis. Kesällä 2021 rakensimme kylmälle vintille asuintiloja ja tapetoimme alakerran ruokasalin. Päärakennuksen sisustus on sekoitus uutta ja kierrätettyä.

